Miksi valitsin Pietari-kurssin?

Miksi valitsin Pietari-kurssin?

Halusin itse kokea sen, mitä edellisenä talvena katselin koulun seiniltä matkakuvauksina. Aiemmin ei aikuispuolelta päässyt tälle kurssille, mutta nyt se oli mahdollista, joten innokkaasti tartuin heti haasteeseen.

Olen aina halunnut käydä Pietarissa, mutta yksin ei tule lähdettyä matkaan. Nyt kun tarjoutui oiva tilaisuus, niin eihän sitä voi jättää käyttämättä.

Pietarissa en ole koskaan käynyt, Viipurissa toki sitäkin enemmän 22 vuoden aikana. En edes tiedä kuinka monesti siellä on tullut poikettua.

Ensimmäistä kertaa Viipurissa vuonna 1992 en kyllä unohda koskaan. Jo pitkällä sillalla aloin kauhistella sitä rappiota ympärillä, Naistensairaala ilman ikkunoita ja aina vaan huikeammaksi meni. Ja kauppahallin haju. Voi taivas. Siellä mies veti perässään puolikasta vasikanruhoa pitkin lattiaa mahorkka huulessa, verinen vana vain perässä. Hän jysäytti ruhon lihatukille, ja joka kerran kun hän huitaisi kirveen alas, varpuset lehahtivat tukilta lentoon laskeutuakseen takaisin tukin päälle. Mahorkka ei huulesta lähtenyt missään vaiheessa, vaan aina kun edellinen loppui uusi kärysi välittömästi.

Meillä oli tuttu taksikuski, joka kuljetti meitä paikasta toiseen. Kahta kertaa hän ei samaa reittiä ajanut ja kaupunki tuntui äärettömän suurelta. Muistan ajatelleeni, etten ikinä opi liikkumaan siellä. Meidän perhe oli ystäviä heidän kanssaan ja tietenkin ystäville laitetaan pöytä notkuvaksi. Heille kotiin piti aina ensin mennä ruokailemaan, ja siihen aikaan voucheriin kuului ruoka Korolenko-laivalla, muuten sitä ei saanut ostettua. Kyllä tiesi syöneensä kun ensin heillä ylenpalttinen ruokapöytä piti tyhjentää ja sen jälkeen laivalle syömään se maksettu annos. Tämän jälkeen kierrosta kaupungilla aina sinne mitä tarviketta oli tarvis. Se hyvä puoli oli, että hän varasi aina koko päivän meidän kuskaamiseen, tavarat saattoi jättää hänen autoonsa kaupoissa kiertelyn ajaksi. Mielellään siitä hänelle jonkun muutaman kympin suomen rahassa antoi. Hän piti monesti huolen, ettei taskuvarkaat päässeet iskemään, kauppahalli oli pahin paikka. Ja kuinka monta kertaa hän jälkeenpäin siitä selkäänsä sai kun meitä tyhmiä suomituristeja suojeli.

Vuosien mittaan olen liikkunut Viipurissa porukalla, mutta viime aikoina enimmäkseen yksin. Pariin otteeseen olen ajanut tilausajobussia siellä. On jännä juttu, että jos liikun jonkun kanssa, ovat kauppiaat ja taskuvarkaat olleet enemmän kimpussa, mutta yksin olen saanut kävellä aivan rauhassa pitkin kaupunkia, eikä kukaan ole tullut edes lähietäisyydelle. Kun siellä oppi liikkumaan, ei se enää ollutkaan niin jättisuuri paikka. Siellä on helppo liikkua ja kaupunkikuva on selkeä. 

Junalla kävin siihen asti, kun tuli Allegro, sen jälkeen hinnat kipusivat pilviin. Oli helppo hypätä takapihalta junaan ja vajaan puolen tunnin päästä Viipurissa junasta pois.

Nykyisin Viipuri on siistiytynyt paljon, ja siellä rakennetaan koko ajan uutta rakennusta ja korjataan vanhoja vielä pelastettavissa olevia. Kauppahallin lattia pestään kai pari kertaa päivässä koneella ja elintarvikkeet ovat myyntitiskin takana ja kylmäaltaissa. Siellä on useita pieniä kojuja seinustoilla tekstiilitavaroille, eikä sitä kamalaa hajua enää ole.